tiistai 30. joulukuuta 2008

Tiistai 30.12

Illan treenit sit vedettu. No saipahan ne jotka oli paikalla kivan annoksen liikuntaa, heh heh. Jatkosarja alkaa osaltamme siis lauantaina ja vastassa tuttu ja aina niin hankala Narukerä. Kiva kun on kentällä tiukkaa sekä nykyjään katsomssakin. Hyvä niin. Ja oli Bottallakin 4-5 fania aitojen takana. Ihan jees kannatusta mutta uhkailut oli syvältä. Olis ollut näkemisen arvoinen juttu kun vastapäätä olis lähdetty marssimaan kohti Aleksis kiven koulua. Veikkaan että juoksijat olis ollut itiksessä jo kun marssi olis ollut koulun kohdilla. Pääasia on että kannatusta löytyy, mutta muistakaa maltilla. Ei riitaa eikä älyttömykksiä. Onneksi meidän fanit osaa käyttäytyy kiitos siitä heille.

T: Pride

perjantai 26. joulukuuta 2008

2.Puoliaika

No tulihan se sieltä kun snadista potkii. Vaikeeta niin kuin aamulla jo kerroin oli koko peli. Meillä 18 kulmaa only 1 maali. Bottan kundit on mustelmilla uhrautuessaan pallon eteen ja byyrari Aulavuon lantussa humisee vielä kesälläkin kun sai viimeissä tilanteessa kauheen pommin kypäräänsä. Botnia oli odotetun hankala sillä onhan tämä peli heille SE peli jossa joka ukko taistelee viimeiseen saakka. Mutikainen jakelikin niin hyviä syöttöjä pelikavereilleen että jossan vaiheessa Mutikainen loikkikin(mainaillen että eikö kukaan ota passeja vastaan) kentällä niin että kentänhoitajat paikkailee jäätä pitkään. Meille siis nihkeä voitto mutta näin se vaan menee että huonollakin pelillä tulee pinnat joskus. Nyt kundit huilailee muutaman päivän ja taas maanantaina jatketaan harjoituksia kunnon sykkeillä.
Palkinnot meni Pyttkerhon kannu Liukkonen. Fiskarsin terävimmät Mutikainen meiltä Aulavuo Bottalta.

T: Pride

1.Puoliaika

Paikalla mukavasti yleisöä ja media. Pyörimme ja hyörimme siellä täällä. Botnia puolustaa ihan hyvin. Meillä oli tilaisuus mennä menojamme mutta avopaikoista ei byyrejä ja hukattu pilkkukin. No fiksusti kun sanon niin säilyypähän mielenkiinto toiselle jaksollekkin. Toki tuolloin olisi hirveen hyvä jos 90min jälkeen johtaisimme vielä. No peli ollut ihan mielenkiintoista ja jännää.

T: Pride

HIFK- BOTNIA

Tsau bragulta. 40 min. ottelun alkuun ja ei ristin sielua paikalla. No onneksi joukkueet paikalla sentään. Poissa olijamme ovat Hölttö ja Elviksiä (mässäilevä läppä) Partanen. Taktiikat on luotu. Katsotaan pysyykö nuori botnia kuinka kauan kyydissä mukana. Maltti on taas valttia koska kunnosta se ei meillä jää kiinni.
Uuni tuore hifk bandy lehti tullut painosta. Tuoksuukin vielä tuoreelta. On taas jääpallo kirjalla laatua. huh.

26.12

Tapanin aamua kaikille. Derby siis edessä. Vaikka olemmekin ennakko suosikkeja niin se ei aina välttämättä näissä peleissä ole päivän selvää verrattavissa loppu tulokseen. Muistan itsekin joskus aikoja sitten kuinka pelasin heikommassa joukkueessa nimellisesti mutta kun peli päättyi niin tulos olikin ihan toinen kuin kukaan osasi veikkailla. Eli yllätykset on mahdollista mutta uskon että nyt meillä niin rutinoitunut joukkue joka ei anna tilaisuuden mennä käsistään ja tuota pettymystä faneillemme. Sääli toi Höltön tapaus. Nilkka solmuun jos ymmärsin oikein niin oman törmäyksestä??? Hölttö valittelikin blintillä että nilkka on tulessa vaikka oli pussi jäätä nilkalla. No kun sattuu oikeesti niin kai ihminen sen tietää. Tovottavasti jengi vedellyt kinkkua maltilla jotta tulee hieno ja kovavauhtinen bandy-ottelu. Palaillaan taas.

T: Pride

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

24.12

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE. TOIVOO HIFK BANDY.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

2.Puoliaika

Tlihan ottelu. Ei riittänyt kirimme ihan loppuun. Saimme yliotteen olssin jäähyillessä mutta silti turpaan tuli. Jaa mitä kertois??? pidimme palloa kuten olemme ennenkin pitäneet mutta nyt hyökkäyksemme ei suuntautunut kohtisuoraa vastustajan maalia vaan ihan jonnekkin muualle. Olssi oli ton verran parempi ainakin mitä tulos antaa ymmärtää. No toivon todella että kun seuraavaksi kohtaamme niin tulos olisi toisenlainen ja mielellään meille päin suotuisa. Nyt kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua. Tapaninpäivänä taas olemme tulessa kun paikallis derbyssä kohtaamme Botnian.

T: Pride

1.Puoliaika

Tilanne 0-2. Olssin maalit tullut kulmalyönneistä ja ovat olleet Mällisen käsialaa. Toinen kauhea pommi ylänurkkaan ja toinen jää nuoliainen jonka aikana olis kerennyt vetää muutaman punnerruksen. Ottelun alkuun peli on niin tasaista kun vaan olla voi. Meillä avopaikka mutta metsään meni. Meillä kyllä pysyy pallo mutta ei tämmöistä peliä voiteta palloa pitämällä mutta tää on myös treeniä loppukauteen. Ei ole selittelyä vaan toteamus. Yleisö ihan kivasti paikalla. Olssilta puuttuu Niskanen joka kuumeilee ja meiltä Niskasen ylin ystävä Jalkanen joka heittää laattaa himassaan. Toiselle jaksolle kun otamme suunnaksi Olssin maalin emmekä koulua tai kerrostaloja niin hyvä tulee.

T: Pride

HIFK-OLS

1h.45min matsin alkuun. Yleisöluistelijat luistelevat vielä kentällä. Molemmissa pukuhuoneissa pidetään varmaan palavereita kun kumpikin yrittää luoda koukeroitaan vastustajan päänmenoksi. Olosuhteet ovat nyt huippuluokkaa mutta mutta. Stadin säästä koskaan tiedä. Palaillaan

T: Pride

Sunnuntai 21.12

Huomenta jääpallon ystävät. Tänään on sitte SE PELI jossa ratkaistaan mahd runkosarjan voitto. Eli kaikki jääpalloihmiset sankoin joukoin bragulle katsomaan hyvää peliä. Jos itse olisin saanut päättää ottelu ohjelmasta niin olisin laittanut juuri tämän pelin eilisille illalle tai vaihtanut Akilleksen kanssa pelipäivää. Miettikää fiilistä. Lauantai ilta, pimeää, ämyrit kunnossa, Stadin kingit katsomossa, vastassa Olssi. Olis voinut pienellä suunnittelulla saada aikaan mahtavan tapahtuman sekä ehkä mediankin paikalle. Toivottavasti nytkin porukka saapuu isohkosti paikalle koska tarvitsemme tukeanne ja jääpallo tarvitsee yleisöä. Jos ei kärki ottelu sytytä niin mikä sitten. Palaillaan taas

T: Pride

perjantai 19. joulukuuta 2008

Kampparit - HIFK 19.12

Moi. No niinhän siinä kävi että bussimme suuntaa kohti Lappeenrantaa eikä Mikkeliä. Kuten Ese kertoi ei luomu kestänyt. Onneksi on viimeisiä kertoja kun ei kestä. Mikkelikin pääsee tekojää kantaan kuten olisi kuulunut olla jo kauan aikaa sitten. Siellä asiantuntevaa porukkaa tsiigailee jalkakäytävältä ja huutelee esim kulma tilanteissa kaikkea sopivaa. Kiva myös katella kun Mikkelissä peli niin pikkuskidit temmeltää lumikinoksissa ja osa hakkaa palloja byyriin päätyverkon takana. En muista Mikkeliläisen pikkukundin nimeä mutta joitain vuosia sitten ogelissa junnuturnauksessa kaveri nakkas byyrejä keskviivan takaa ja peli oli isolla kentällä. Oli koomisen näköistä kun vastustajat lakos alta ja valmentajat huusi että ei saa päästää lyömään. Ei tää kundi miettinyt vaan nakkas palloja semmoisella voimalla maaliin että bandyliigassakaan kaikki niin hyvin laukaise. No harjoitus tekee mestarin. Pelistämme sen verran että kaikki aloituksestamme terveenä ja piste metsästys jatkuu. Sunnuntaina on sitten se peli jossa saatetaan voittaa jotain tai sit ei. Toivottavasti pelaajamme säilyy pelistä ehjänä ettei tarvii antaa olssille yhtään siimaa sunnuntain koitosta varten. Nettitoimitus kipeenä himassa ja blogin kirjoittelia kanssa on himassa 39 kuumeessa.

T: Pride

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

2.Puoliaika.

Ei tämäkään jakso paljoa tarjonnut jos esim vertauksena pitää Akilles peliä. No teimme tarvittavan määrän maaleja jotta ansaitsimme voittomme vaikkakin peli on hakemista. No hyvän joukkueen merkki on että pisteitä tulee heikollakin pelillä. Nyt tankkaukset käyntiin ja perjantaina kohti uusia seikkailuja joko mikkeliin tai jopa lappeenrantaan. Pelipaikka selviää tuonnempana. Matikainen eiku Mutikainen putsas palkintopöydän.

T: Pride

1.Puoliaika

Ilma teki tepposet jäälle. Kentänhoitajat ajoi jään ja ajon loppuvaiheilla tullut lumisade teki jäästä appelsiinin. Eli jakso sen mukainen. Harhoja, pomppuja, jne. Ensimmäisesti jaksosta ei oikeasti ole juuri kerrottavaa kuin se että Mutikainen liekeissä 2+0 jo. Toiselle jaksolle kentänhoitajat ei laske vettä niin on pelattavampi joka on molemmille joukkueille vaan hyvä.

T: Pride

Keskiviikko17.12

Hellou bragulta. otteun alkuun hetki. Keli on usvainen ja sateen mahollisuus isohko. Ottelumme on siirretty peli maajoukkue retken takia. Meillä on rankka viikko edessä kolme tärkeetä peliä. Meillä kaikki aloituksen ukot terveenä. Palaillaan taas.

T: Pride

tiistai 16. joulukuuta 2008

Tiistai 16.12

Iltaa. Nyt on tietokone ukkokin hierottu kun tää homma laittaa paikat jumiin. No ukot palautteli eilen ja tänään on taas täys syke päällä huomista varten. Porilaiset syötti skeidan makuista kalkkia viimekauden päätteeksi. Tämä ei toivon mukaan toistu missään vaiheessa tällä kaudella. Armeija kundikin on löytänyt treeneihin pitkästä aikaa. Onkohan ruotsinkielinen armeija antanut sille kompanssin jotta osaa treeneihin. Hyvä niin kun kaveri on potentiaalinen liiga pelaaja tulevina vuosina. Huomenna jatkuu meijän härkäviikot pelillä porilaisia vastaan. Ja tuolla nettisivuillamme tietokone nörtti Virtanen kommentoi oikein osunutta veikkaustaan akilles pelistä meijän kahen kesken. Aloittelijan tuuria sanon minä. Hyvin porukkaa treeneissä vain yksi puuttuu joka on tentissä. Huomenna nähään kentällä. Tulkaa kaikki paikalle onhan se iltapeli eli tunnelma on varmaan taivaissa.

T: Pride

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

2.Puoliaika

Pisteet meille ja mimmoisessa ottelussa huh ja hei. Urani aikana en ole koskaan kokenut muistaakseni näin kiivasta ja hyvä tunnelmaista peliä jossa reagoitiin positiivisesti joka asiaan. Hyvä Porvoon yleisö, hyvä Stadin kingit hyvä Akilles ja HIFK. Tämmöistä kun olis useammin niin vois jostain mediasta näyttääkkin tätä lajia. Pakko hehkuttaa vielä. Mahtava peli ja tunnelma. Toinen puoliaika päättyi tasan 3. Ottelussa lukemattomia jäähyjä kummallekkin ja palikat sekos molemmilta jonkinverran. Meillä Mister Jalkanen joka tunnetaan viilipytymäisenä niin näytti että ogelin lahjalla on myös syöttötaito kohillaan. Upea syöttö Hauskan toiseen maaliin oli tästä oiva osoitus. Paikalla oli ihan mukavasti yleisöäkin

T: Pride

1.Puoliaika.

Tunteikas peli menossa. Tilanne 0-3 ansaitusti. Akilleksellakin ollut kieltämättä muutamia mestoja. Tunteikas peli siinä mielessä että otteet olleet aika kovia molemmilta. Jos yhtä asiaa saa tuomareilta jatkossa pyytää nyt kun joulukin lähestyy. Jalkataklaukset tulee kaikki päättyä 10min jäähyyn olkoon taklaaja kuka tahansa. Alkuun olimme hämmennyteitä vajaa 10min mutta kun kokeneet pelaajat uskovat tekemiseensä niin tulos on tämmöinen että hämmennys katoaa nopeasti. Porvoon yleisö on hengessä mukana. Mahtavaa kuunnella tommoista eläytymistä. Kuhan jatketaan toinen jakso samanlailla niin hyvä tulee. Maalimme tulleet 0-1 Mutikaisen loisto syöttö Söderströmille joka antoi pyssynsä puhua. 0-2 rankkarista Hauska längeistä.0-3 Kulman riparista Lauri taas.

T: Pride

Akilles- HIFK

Ottelun alkuun enään tovi. Jää on hyvä samoin skärpät. Palopuheet on pidetty. Tulemme onnistumaan tavoitteessamme jos ja kun pidämme päämme kylmiä sekä joka ukko tekee sitä mitä osaa. Kiva olla itekkin taas messissä pitkästä aikaa. Itelle fiilikset ainakin katossa. No kuuntelin autossani häämarssini a`la SONATA ARCTICA White pearl Black ocean biisin. No se omista jutuista nyt aletaan pelailee kohta. päätuomarina Juha Vuorenmaa Porista.

T: Pride

Sunnuntai.14.12

Sunnuntaita kaikille. Veiterä ottelun möröt karistettu niskoista ja kohti uusi seikkailua kundit on menossa. Palaveri on meneillään parhaillaan ja valmentajaa kuunnellaan. Olosuhteet ottelun alla on hyvät +3 pilvistä. Porvoossa on aina tunnelmaa jos hemmalaget menestyy. Nyt kai jonkinverran menestynytkin.

T: Pride

perjantai 12. joulukuuta 2008

2.Puoliaika

Ei ala hyvin meiltä. 3-1 tilanne. Tuo Elvis Vihtonen rankaisi. Pelaamme parhaillaan 2miehen vajaalla kun lähes yhtäaikaa jäähylle Hörhammer sekä Jalkanen. Kävi pelissä miten tahansa niin itse ainakin nostan hattua veiterälle ja heidän työlleen vaikeinakin hetkinä. Ei ole kovin montaa vuotta kun neppariin tuli 30-0 pahinmillaan. Hempeily sikseen nyt on pisteet kyseessä. Kuten yleensäkkin niin nyttenkin. Tasaisissa otteluissa pienet erot ratkaisevat. Meille tullut muutamia jäähyjä. Vastustajallekkin toki. Tunteet ovat kuulemma aika pinnassa. Toivottavasti koutsi Kukkonen saa pelaajiin ryhtiä. Lopputulos 3-1. Veiterä kuulemma paljon valmiimpi ja halukkaampi saamaan 2pistettä. Vastustajan maalivahti pelannut erinomaisesti. No ei muuta kuin eteenpäin sano mummo suolla. Hölmö läppä muttei muutakaan keksi. Sunnuntaina Porvooseen koittaa uudestaan. Valmentajilta turha pyytää kommentteja tähän hätään.

T: Pride

1.puoliaika

Puolentunnin kohillapeli 1-1. Joukkuueet puollustaa suurella sydämmellä molemmat. Veiterä ei myy nahkaansa helposti. Hyvä niin. Meidän byyrin teki brankkarien brankkari megatykki Söderström. Meinaako Kinnunen olla HIFK;n kaataja??? Pahalta näyttää 2-1 mutta me kestämme. Erästä jääpallomiestä lainatakseni. Ensiksi rinnalle ja sitten ohi. Veiterä on kotiyleisönsä 300henk. edessä pikkaisen painostavampi osapuoli.

T: Pride

Veiterä- HIFK

Yksi kauden odotetuimmista peleistä on käynnistymässä. Veiterän alkukausi ollut loistava nappasivathan he pisteen ennakkosuosikki olssilta. Veiterä on saanut pelimiehensä takaisin naapurikunnista, toki ne jotka täällä ns. valoissa viihtyy ei hevin takas menekkään. Hienolle pelille ei ole esteitä kun kelikin on ok. -3 pikkaisen usvaista ja snadi plois.

T: Pride

Perjantai 12.12

Moi kaikille. Reissuun piti lähteä mutta poikani on kipeä joten jäin kotia. Olen puhelin yhteydessä kentänlaidalle jossa nettigurumme on öögat tarkkana. Joukkueemme on saanut palikat joillainlailla kohilleen loukkaantumisten jälkeen. Tämän illan pelistä on odotettavissa erinomainen.Skrivailen tänne raporttia pelistä.

T: Pride

perjantai 5. joulukuuta 2008

Perjantai 5.12

Iltaa immeiset. Kopisamme on aavemaista. Porukka treenailee ja luistin hyllyä kun katsoo niin kentälle asti kaikki ei ole menneet. Målvakt Pättiniemelle heti kättelyssä onnea ja tsemppiä tulevaisuuteen. Valkolakki päässä on kiva ajella Myllypuron harjoitushallin zambonia. Eli onnea Pete olet juhlasi ansainnut olethan niin ahkera ja reipas sekä nopea. Late varmaan sammuttelee taas muutamia itsenäisyys kynttilöinen aiheuttamia verho liekkejä. Viikko seuraavaan matsiin joka onkin sitten tosi koitos Veiterää vastaan joka on pelannut kuulemma ihan hyvin. Meillä saattaa olla uusi valttikortti tulevaan koitokseen pelaaja rintamalla. Hän ei jätä ketään kylmäksi päinvastoin. Jos huhut pitää paikkaansa niin Stadin-kingitkin olisi sankoin joukoin reissuun lähdössä ja se on vaan hyvä. Kaikki Elvis jonoissa oletvatkin raahautukaa paikan päälle tsiigaa huippu peliä. Hyvää itsenäisyyspäivää ihan kaikille.

T: Pride

tiistai 2. joulukuuta 2008

Tiistai 2.12

Sori ihmiset. Hot apple macintos ollut rikki ja työ vie aikaa kanssa vielä klesakin ollut. No juttua tulee taas ripeään tahtiin nyt ja tylevaisuudessa. Pohjoisen reissu meni ok. 4 pist eikä päästettyjä maaleja hyvä me. Pari pientä kolhua tuli mut ne paikattu jo. Eilinen huilattiin reissu väsymykset pois ja tänään taas treenataan. Stadin kesät on vähälumisia niin nytkin. Vettä tulee vaakatasossa mutta onneksi ei olla sokrusta. Kaikki paikalla mikä osoittaa sitoutumista joukkueen yhteiseen tekemiseen.

T: Pride